Kunnollisilla aineilla ja välineillä onnistuu helposti. Auton sisustan nahat ja vinyylit uuteen loistoon helposti ja tulee muuten siistiä helpolla. Elämääkin nähneestä nahasta saa vielä kimmoisaa ja napakkaa, vaikka olisi jäänyt vähemmällekin huomiolle.
Meiltä Rengastalosta löytyy kaikki Prescon ammattilaiskäyttöön soveltuvat puhdistus- ja hoitoaineet. Näissä laadukkaissa tuotteissa ei hintakaan päätä huimaa.
Kuvissa valkoisen nahkasohvan putsauksesta kuvamateriaalia. Nahkasohvaa on kuitenkin hoidettu säännöllisesti, vaikkakin ilmeisen heikkolaatuisilla aineilla. Näin puhtaaksi nahkasohva ei ole lähtenyt koskaan aikaisemmin. Laitoin vielä kolmannen kuvan niin näkee, että se tosiaan lähti kokonaan puhtaaksi, kun näyttää kuvassa, että se olisi eri nahkaa.
Käyttöohje
Ensin imuroidaan nahat kokonaan, jotta ei jää hiekkaa tai muuta roskaa nahalle.
Putsataan kostealla mikrokuituliinalla, jotta saadaan pahimmat liat pois.
Ghost Killer nahan- ja vinyylin puhdistusainetta suihkepullosta ja annetaan vaikuttaa hetki ja pyyhitään mikrokuituliinalla pois.
Lopuksi viimeistellään Ghost Killer nahan hoitoaineella, joka levitetään vahanlevityssienellä eli ruokitaan nahkaa niin pitkään että se tulee kylläiseksi. Uudistaa ja suojaa nahkapinnat. Tarvittaessa voidaan toistaa käsittely.
Tasoitetaan pinnat puhtaalla mikrokuituliinalla.