Meiltä löytyy myymälästä paljon muistoja lähes 90 vuotiaan Rengastalon ajalta. Yksi mielenkiintoisimmista on hyvin säilynyt vuoden 1954 esite. Laitetaan esite tähän ladattavaksi niin sieltä voi tutustua Rengastalon valikoimaan vuodelta 1954. Esimerkiksi nokkakärryn perusperiaate on pysynyt aina tähän päivään suunnilleen samana, vaikka pientä kehitystä on mm. renkaiden suhteen tapahtunut. Puhumattakaan ns. maitokärryistä, jotka ovat pitkältä ihan samanlaisia kuin 70 vuotta aikaisemmin.

Esittelyteksissä kuvattu visio ja toimintatavat ei poikkea mitenkään siitä millä tavalla toimimme edelleen tänäkin päivänä. Kantava ajatuksemme on edelleen takakannesta löytyvä "Kustannukset alenevat tehokkailla laitteilla".
